Onnistuneet strategia- ja kehityshankkeet perustuvat mitattuun tietoon. Siksi aloitamme usein selvittämällä, miten asiakkaat, henkilöstö ja markkina yrityksen oikeasti näkevät.
Milloin: kun kasvu on hidastunut eikä syy ole selvä, tai ennen strategia- ja brändityötä.
Tuemme orgaaniseen kasvuun tähtäävien strategia- ja kehityshankkeiden suunnittelua ja toteutusta, strategiaprosessin fasilitoinnista siihen asti, että uudet toimintamallit ovat arjessa.
Milloin: kun suunta on valittu ja se pitää viedä rakenteisiin, prosesseihin ja johtamiseen.
Kokeneet valmentajamme vahvistavat johdon, myynnin ja asiakaskohtaamisten osaamista käytännönläheisesti. Valmennus kytketään aina yrityksen strategiaan.
Milloin: kun uusi toimintamalli tarvitsee uutta osaamista, tai kun tiimin tekemistä halutaan nostaa seuraavalle tasolle.
Analyysi ohjaa valintoja, kehitysprojektit vievät ne rakenteisiin ja valmennus ihmisten arkeen. Volando voi kulkea mukana koko kehityspolun ajan tai tulla mukaan niihin vaiheisiin, joissa ulkopuolista kumppania tarvitaan.
”Yhdessä olemme kehittäneet avainasiakkuuksien johtamista, myyntiprosessia ja pelikirjaa sekä valmentaneet myyntiä kaikissa kanavissa. Palaute läpi organisaation on ollut erittäin hyvää ja toimintamalleja on viety myynnin arkipäivään.”
Tuukka Friman · Toimitusjohtaja, Suomen Visor Oy